Muodissa on kyse nimenomaan ajankohtaisuudesta. Lisäksi muotituotteiden elinkaari on hyvin lyhyt ja kunkin sesongin mallisto tilataan tavallisesti hyvissä ajoin. Päivittäistavarakaupassa ei tarvitse huolehtia tuotteiden koko- ja värivariaatioista, mutta vaatemyynnissä täytyy.
Uuden sesongin alussa kuluttajat ryntäävät ostoksille, mutta myynti voi hiipua nopeasti, jos sää tai yleisön maku muuttuu. Menestyäkseen on tilattava tarpeeksi tavaraa – usein kuukausia etukäteen – tyydyttämään alun kysyntäpiikki, mutta sesongin lopussa ei saisi olla mitään jäljellä. RELEXin avulla voi
- Analysoida edellisiä sesonkeja ja laatia niiden perusteella tarkkoja ennusteita tulevan sesongin tuotteista.
- Tilata tuotteita esimerkiksi tuotteen ennusteen tai tuoteryhmän kysynnän perusteella – juuri oikeita määriä juuri oikeisiin myymälöihin.
- Seurata varastomääriä toimitusketjun eri kohdissa ja arvioida jäännösvaraston suuruutta kauden lopussa. Lisäksi tilannetta voi tasoittaa siirtämällä tuotteita sieltä, missä niitä on liikaa sinne, missä niitä vielä myydään.
Muoti- ja vaatekaupalle ominaisen haasteen muodostaa koko- ja värivariaatioiden suuri määrä: se moninkertaistaa hallittavan tuotevalikoiman suuruuden ja varastotasot. RELEXin avulla voi
- Analysoida ja ennustaa myyntiä esimerkiksi tuotteen, tuoteperheen tai tuoteryhmän tasolla, sekä myös koon tai värin perusteella.
- Optimoida tuotekohtaisesti kunkin myymälän koko-väri-mixin menneen myynnin perusteella.
Meillä RELEXillä on näyttöä ja kokemusta onnistuneista ratkaisuista muotituotteiden ja vaatteiden vähittäiskaupan haasteisiin. Mitä monimutkaisempi ympäristö, sen selvemmät ovat RELEX-järjestelmän edut. Meidän kanssamme on helppo toimia, ja tulokset näkyvät muutamassa kuukaudessa.
Jos haluat parantaa yrityksesi kannattavuutta nopeasti, soita meille tai anna yhteystietosi: tunnin tapaaminen riittää yrityksesi tilanteen läpikäymiseksi ja ensimmäisten askeleiden määrittämiseksi.