Eva Kallio

“Olen edelleen hämmästynyt tästä positiivisesta ilmapiiristä. RELEXillä työskentelee nuoria ja älykkäitä ihmisiä, jotka kuuntelevat, auttavat, haastavat ja rohkaisevat. Täällä työnteko on todellista tiimityötä.”

Eva Kallio, Business Development Manager, RELEX

Osana kasvua

Eva Kallio on kotoisin pienestä saksalaiskylästä läheltä Ingolstadtia. Hän on valmistunut koneenrakennuksesta Munchenin teknillisestä yliopistosta, erikoistuen tuotannon hallintaan ja logistiikkaan. Opiskeluaikanaan Eva työskenteli MINIllä (BMW) Isossa-Britanniassa, kunnes muutti Suomeen ja päätyi RELEXille.

”Näin RELEXin verkkosivuilta, että yritys oli alkanut kohdentaa palveluitaan Saksan markkinoille”, Eva kertoo. ”Sain RELEXistä hyvän vaikutelman. Nuorten johtama yritys yleensä on innovatiivinen ja kasvaa nopeasti, lisäksi RELEXillä oli kymmeniä johtavia pohjoismaalaisia vähittäiskauppiaita referensseinä. Ajattelin, että tässä haluan olla mukana, ja ehkä saksalaisuuteni voisi auttaa RELEXiä.”

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen Evan hakemus välitettiin Timo Ala-Riskulle, RELEXin Saksan operatiiviselle johtajalle. ”RELEX etsii älykkäitä tyyppejä, joilla on mielenkiintoinen elämä töiden ulkopuolellakin”, Timo sanoo, ja on todella tyytyväinen päätökseensä palkata Eva.

Eva siirtyi nopeasti työharjoittelupaikasta Junior Project Manageriksi Suomessa, kunnes aloitti RELEXin ensimmäisen saksalaisprojektin vetämisen yhdessä Timon kanssa. Eva kokee löytäneensä RELEXiltä työpaikan lisäksi kodin.

Koskaan ei ole tylsää

”Olen edelleen hämmästynyt yrityksen positiivisesta ilmapiiristä. RELEXillä työskentelee nuoria ja älykkäitä ihmisiä, jotka kuuntelevat, auttavat, haastavat ja rohkaisevat. Täällä työnteko on todellista tiimityötä”, Eva sanoo. Sama asenne ulottuu ulospäin. ”Asiakkaamme eivät ole vain asiakkaita. Niin hassulta kuin se voi kuulostaa, teemme todella heidän ongelmistaan meidän ongelmia.”

Evan mukaan RELEX ei tarjoa ainoastaan työpaikkaa, vaan uran. ”Kasvamme niin nopeasti, että uusia mahdollisuuksia yrityksen sisällä aukeaa jatkuvasti.” Pidemmällä tähtäimellä hän toivoo etenevänsä RELEXin Saksan toimintojen yhteyshenkilöksi. Eva nauttii elämästään Suomessa ulkoillen ja pelaten golfia. ”Eikä minulla ei ole koskaan tylsää!”

Keitä olemme?

RELEX on ensimmäinen yritys, joka hyödyntää toimitusketjun hallinnan ohjelmistoissa muistinvaraista laskentaa.

Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen järjestelmä tarjoaa tuloksia yli 100 kertaa nopeammin kuin perinteiset ratkaisut. RELEX tuo vähittäiskauppiaiden, tukkureiden ja valmistajien toimitusketjun hallintaan täysin uudenlaista tehokkuutta ja ketteryyttä.

RELEXin perusti vuonna 2005 ryhmä Aalto-yliopiston johtavia logistiikkatutkijoita. Yritys on alan nopeimmin kasvavia toimijoita Euroopassa, ja työllistää yli 100 henkeä Lontoon, Tukholman, Norjan ja Wiesbadenin toimistoissa sekä Helsingin pääkonttorissa.

Oletko sinä seuraava RELEXläinen?