Lue PDF

Johtava ruotsalainen tukkukauppias ja ruokapalveluiden palveluntarjoaja Menigo on valinnut RELEXin toimitusketjun hallinnan ratkaisun kasvattaakseen saatavuutta, vähentääkseen hävikkiä sekä pienentääkseen varastotasoja. Menigo on osa Brakes Groupia, joka on Euroopan suurin ruokapalveluiden tuottaja.

Menigon tarjonnan ydin nojaa laajan tuotevalikoiman korkeaan saatavuuteen keskittyen asiakkaiden tarpeisiin. Varmistaakseen asiakkaidensa odotusten täyttymisen Menigo painottaa varastonhallintansa prosesseja. Jo ennen yhteistyötä RELEXin kanssa Menigo oli saavuttanut korkean saatavuuden tason, jonka ylläpito vaati kuitenkin runsaasti manuaalista työtä. Lisäksi tehtävät olivat vaikeita ja aikaa vieviä johtuen yhtiön reaktiivisista prosesseista.

Menigo on jo pitkään huomioinut ympäristön liiketoiminnassaan ja jätteen vähentäminen on yksi tärkeimmistä painopisteistä. Tämä kuitenkin edellyttää hyvää suunnittelua ja toimitusketjun hallintaa. Menigo päätti aloittaa yhteistyön RELEXin kanssa muovatakseen työskentelyään ennakoivaksi sekä hallitakseen monimutkaista toimitusketjuaan tehokkaammin. Tämän myötä kysynnän ennustaminen, jätteen määrän vähentäminen ja saatavuuden kasvattaminen parantuisivat entisestään.

Tavoitteena yhteistyössä RELEXin kanssa on hallita täydennystä tehokkaammin ja helpommin automatisoimalla prosesseja. Tuottamalla tarkempia kysyntäennusteitä Menigo odottaa kasvattavansa saatavuutta entisestään. Samalla jätteiden määrä vähenee ja varastotasot laskevat. Menigo haluaa myös luoda tilausehdotuksia ja optimoida parametreja automaattisesti niin, että henkilökunnalle jää enemmän aikaa asiakkaille lisäarvoa luoviin tehtäviin, kuten ennakoivaan ostamiseen.

”Tärkein tavoitteemme on vastata asiakkaidemme korkeisiin odotuksiin tuotteiden saatavuudessa”, sanoo David Pantzer, Menigon Head of Supply Chain. ”Olemme kuitenkin myös päättäneet olla mahdollisimman tehokkaita ja harjoittaa mahdollisimman kestävää liiketoimintaa. Pidämme tätä mahdollisena pienentämällä varastotasojamme ja vähentämällä hävikkiä. Työskentelemällä RELEXin kanssa olemme varmoja tavoitteidemme saavuttamisesta sekä saatavuuden ja varastotasojen että hävikin ja ympäristövaikutusten osalta”.

RELEXin Ruotsin maajohtaja Christian Brunberg on innoissaan yhteistyöstä ja että Menigo on valinnut RELEXin kumppanikseen liiketoimintahaasteisiinsa vastaamiseen. ”Menigo on erinomainen esimerkki yrityksestä, joka painottaa vahvasti laadukasta asiakaspalvelua”, sanoo Brunberg. ”Olemme ylpeitä mahdollisuudesta työskennellä heidän kanssaan toteuttaaksemme heidän tavoitteensa ja edelleen vahvistaaksemme jo valmiiksi hyvämaineisen yrityksen asemaa markkinoilla”.

”Haasteet ravitsemispalvelualalle ovat hyvin monimutkaisia, mutta se tarkoittaa, että saavutettavat voitot ovat vielä suurempia. Yhdessä Menigo ja RELEX saavuttavat hyviä tuloksia ja odotamme innolla yhteistyötä!”