Case Musti Group
Menestyminen monitahoisessa ja monikansallisessa toimitusketjussa

Lähtötilanne

Musti Group Nordic on Pohjoismaiden johtava lemmikkieläintarvikkeiden erikoisliikeketju. Ketjulla on 121 Musti ja Mirri -liikettä Suomessa, 127 Arken Zoo- ja DjurMagazinet-liikettä Ruotsissa ja 18 Musti-liikettä Norjassa. Musti Groupin myymälöitä täydennetään kahdesta keskusvarastosta, joista pääkeskusvarasto sijaitsee Ruotsissa ja toinen varasto Suomessa. Yhtiöllä on myös verkkokauppa-asiakkaita palveleva keskusvarasto Riihimäellä, sekä kaksi pakasteruuille tarkoitettua varastoa.

Musti Groupin toimitusketjun haasteet ovat tyypillisiä nopeasti kasvaville yrityksille. Yhtiön monitahoinen ja jatkuvasti muuttuva toimitusketju oli integroimaton, ja sen käyttäjien oli haastavaa toimia turbulentissa ympäristössä. Projektin alkaessa yhtiön pääkeskusvarasto sijaitsi Suomessa, mutta projektin päättymiseen mennessä pääkeskusvarasto oli siirretty Ruotsiin ja myymälöiden ja varastojen määrä oli kasvanut huomattavasti. Yhtiö koki, ettei nykyinen järjestelmä pystynyt sopeutumaan sen toimitusketjussa tapahtuviin nopeisiin ja merkittäviin muutoksiin. Lisäksi tilausparametrien ylläpito ja päivittäminen oli tehtävä manuaalisesti, mikä vei aikaa ostajilta, joiden tulisi pystyä keskittymään varaston arvoon ja saatavuuden hallintaan.

”Integroitu järjestelmä mahdollistaa sen, että ostajien hyödyntämät keskusvarastoennusteet perustuvat aidosti myymälöiden ennakoituun tilaustarpeeseen.”

Matti Salmi, Ostojohtaja, Musti Group Nordic

Tavoitteet

Saadakseen monitahoisen toimitusketjun paremmin hallintaan Musti Group etsi luotettavaa toimitusketjuratkaisua, jonka joustavuus kattaisi sen monikansallisen liiketoiminnan ja jonka skaalautuvuus mahdollistaisi mukautumisen yhtiön nopeaan kasvuun. Näiden ja muiden kriteerien perusteella yhtiö valitsi RELEXin.

Yhtiön tavoitteena oli parantaa ennustettavuutta, täydentämistä, kampanjahallintaa ja toimituksia. Myymälöiden ja varastojen tilaus-toimitusketjut tuli integroida ja jokainen tuotekategoria tuli pystyä käsittelemään erikseen, jotta varasto- ja saatavuustasoja voitaisiin muokata kategoriakohtaisten kriteerien, kuten katteen tai tiettyjen tuotemerkkien mukaan.

Musti Groupin suurimpana haasteena oli sen nopea kasvu. Yhtiö tiesi, että sen tulisi pystyä hallitsemaan varastotasojaan ja varmistamaan hyvä saatavuus ja esillepano sekä laaja valikoima. Yhtiö ymmärsi myös, että tilaus- ja täydennysprosessin keskittäminen tehostaisi yhtiön toimintaa ja lisäisi toimitusketjun läpinäkyvyyttä.

Musti Groupin myymälät toteuttavat kuukausittain viikon kestävän kampanjan, jonka tarjouksia mainostetaan pääosin lehdissä. Koska yhtiön aikaisempi järjestelmä ei ottanut kampanjoita ja sesonkeja huomioon ennusteissa, oli myymälöillä tapana tilata kampanjatuotteita varmuuden vuoksi liikaa, etteivät tuotteet loppuisi kesken kampanjan.

Käyttöönottoprojekti

Musti Group tavoitteena oli alun perin tuoda suomalaiset myymälät ja keskusvarasto RELEXin järjestelmään. Projekti alkoi kesällä 2015 ja sen tekninen toteutus oli valmis saman vuoden lokakuuhun mennessä. Järjestelmän käyttöönotto aloitettiin marraskuussa, jolloin RELEX järjestelmästä lähetettiin ensimmäiset tilausehdotukset pilottimyymälöille. Vähitellen myös muut Suomen myymälät ja keskusvarasto lisättiin järjestelmään. Kaikki Suomen myymälät ja keskusvaraston kattava projekti kesti kokonaisuudessaan vain 11 kuukautta. Tämän jälkeen luonnollinen seuraava askel oli järjestelmän tuotantokäytön aloittaminen myös Ruotsin ja Norjan myymälöissä sekä keskusvarastoissa. Musti Groupin perimmäisenä tavoitteena on hallinnoida koko toimitusketjua RELEXin avulla.

“Joulun ja kampanjoiden ennusteet ovat parantuneet ja täydentäminen on helpottunut, ja järjestelmä mukautuu automaattisesti liiketoimintamme muutoksiin.”

Katariina Haimi, Myymäläpalvelutiimin päällikkö Musti Group Nordic

Tehokkuutta keskitetystä tilausprosessista

Ennen RELEXin käyttöönottoa myymälöiden ja keskusvarastojen henkilökunta sai muokata tilausehdotuksia manuaalisesti, mikä lisäsi työtaakkaa. RELEXin erinomaisen ennustetarkkuuden ansiosta tilausten tekeminen on nykyään täysin keskitetyn tiimin vastuulla. Rutiiniomaiset tilaukset ja täydennykset on automatisoitu, jotta käyttäjät voivat keskittyä poikkeuksiin. Tavarat toimitetaan suoraan myymälöihin ja toimitukset on optimoitu niin, että ne saapuvat silloin, kun myymälöissä on hiljaisempaa. Tämän ansiosta myymälöiden henkilökunta on voinut keskittyä paremmin asiakkaiden palvelemiseen.

Musti Groupin monimutkaista toimitusketjua hallinnoi nyt yksi pääkäyttäjä. Keskusvaraston ostajat keskittyvät varaston arvon hallintaan ja tuotteiden saatavuuteen keskusvarastolla, ja täydennystiimi huolehtii myymälöistä.

“Integroitu järjestelmä mahdollistaa sen, että ostajien hyödyntämät keskusvarastoennusteet perustuvat aidosti myymälöiden ennakoituun tilaustarpeeseen. Tämä on todella hyödyllistä ja helpottaa turbulentissa ympäristössä selviytymistä”, sanoo Matti Salmi, Musti Group Nordicin ostojohtaja.

Pääkäyttäjä optimoi varastotasot sopivan saatavuuden ja esillepanovaatimusten välisen tasapainon löytämiseksi ja ylikapasiteetin ehkäisemiseksi. Musti Groupin liiketoimintastrategian ohjaamana pääkäyttäjän on helppo säätää tilausparametreja kaikilla tasoilla (brändi, tuote jne.), jolloin erityisen kannattavat, tuotevalikoimassa avainasemassa olevat tuotteet ovat etusijalla.

RELEXin ansiosta Musti Groupilla on nyt myös työkalu kampanjoiden hallintaan, ennustamiseen ja täydentämiseen. Kampanjatuotteet tilataan keskusvarastoon kampanjaennusteiden perusteella ja toimitetaan myymälöihin erissä kampanjaesillepanon rakentamiseksi. Tarkat kampanjaennusteet pitävät huolen siitä, että tuotteita on myytävänä sopiva määrä aina kampanjan loppuun saakka.

Aikaisemmin tilausten optimointi rahtivapausrajojen tai kuljetusyksiköiden perusteella tarkoitti lähes kaikkien tilausrivien muokkaamista manuaalisesti. RELEXin ansiosta kaikki tämä voidaan ottaa huomioon automaattisesti.

“Olemme todella tyytyväisiä uuteen järjestelmään”, kertoo Musti Group Nordicin myymäläpalvelutiimin päällikkö Katariina Haimi. ”Joulun ja kampanjoiden ennusteet ovat parantuneet ja täydentäminen on helpottunut, ja järjestelmä mukautuu automaattisesti liiketoimintamme muutoksiin.”

Tulokset

icon-checkmark

Optimoitu toimitustenhallinta

Toimitukset on optimoitu niin, että ne saapuvat silloin, kun myymälöissä on hiljaisempaa.

icon-checkmark

Monimutkaista toimitusketjua hallinnoi nyt yksi pääkäyttäjä

Keskusvaraston ostajat keskittyvät varaston arvon hallintaan ja tuotteiden saatavuuteen keskusvarastolla, ja täydennystiimi huolehtii myymälöistä.

icon-checkmark

Kampanjatuotteita on myytävänä sopiva määrä aina kampanjan loppuun saakka

Kampanjatuotteet tilataan keskusvarastoon kampanjaennusteiden perusteella ja toimitetaan myymälöihin erissä kampanjaesillepanon rakentamiseksi.

icon-checkmark

Automaattinen tilausten optimointi rahtivapausrajojen tai kuljetusyksiköiden perusteella

Aiemmin tämä tarkoitti lähes kaikkien tilausrivien muokkaamista manuaalisesti.